Muutaman päivän treenailu tauko ollu tässä. Viikonlopun pyhitin lähes täysin perheelle, paitsi sunnuntaina kävin kyllä juoksemassa.  Maanantaina PITI mennä salille, mutta käväsinkin sitten meijän nuorimmaisen kanssa päivystyksessä, onneks ei ollu kuumetta vakavampaa. Oli vaan sen verran korkea kuume ja toinen meni ihan punaseksi, niin käytiin näytillä.

Ja sit tiistaiaamuna lähinkin jo klo kuuden junalla kohti Helsinkiä ja palaveria. Vieteltiin myös iltaa työporukalla, käytiin maisemaristeilyllä ja syömässä. Oli ehkä liian hieno paikka ja hienoo ruokaa mun makuun Pure Bistrossa, mutta risteily oli mukava ja ihania maisemia.

Käytiin vielä syönnin päälle parilla ja höpöteltiin niitä näitä. Osa jäi yöpymään hotelliin ja aamulla nautittiin vielä tukeva hotelliaamiainen. Hiukan vetämätön ja turvonnut olo. Ja matka kotiin taittu myös junalla.

 

Kotona odottikin sitten innokkaita pieniä miehiä. Käytiin koko perheen voimin heti lenkillä ja hakemassa vähän grillattavaa. Olihan muuten hyvää ruokaa: vamppyyrisuolalla ja valkosipulilla maustettua kanaa, herkkusieni-paprika-parsakaali paistosta, uusia perunoita, silliä ja raejuustoa, NAM!

 

Pari tuntia siinä oottelin että ruoka laskeutuu ja eikun lenkille. Vaan eipä ollu häävi lenkki. Meni enemänkin kevyen intervalin puolelle.  Kokoajan sykkeet karkaili liian ylös. Mitäpä tästä siis opimme, jos ottaa parikin lasia viiniä ja siideriä niin älä juokse seuraavana päivänä sillä siitä ei tule mitään. Ja mitä tästä opimme, jos treenaat et juo yhtään.

Se on aamulla lähettävä koitaa josko koiran kanssa sujus juoksu paremmin ja sit töiden  jälkeen suuntaan kyllä salille, pakko päästä!  Kahvakuula saa kyllä huomenna kyytiä :)