Eilen käväsin työpäivän jälkeen vähän kahvakuulailemassa. Treeni suju kyllä mitä mainioimmin, ainoa häiriötekijä oli vaan muutaman nuorehkon tytön ryhmä jotka kälätti salin toisella puolen. Ja vain yhden näistä näin tekevän jotain, lähinnä hänkin vaan venytteli. Ite tuli kyllä vedettyä ihan sata lasissa ja sen tuntee nyt reisissä jä vähän yläkropassa. Siis mä en oikeesti ymmärrä miksi salille pitää tulla kauheella laumalla kälättää. Noh, jokaisella tyylinsä. Ite tykkään kyllä mennä ihan keskenäni ja keskittyä täysin siihen mitä teen.

 

Saisinkohan mä viikonloppuna lisättyä mun treeniohjelmat tänne, voinen yrittää sunnuntaina. Huomenna olis kuitenkin vielä täys työpäivä ja salille suunta sitten työpäivän jälkeen. Sunnutaille onkin luvattu aivan ihanan aurinkoista keliä, eiköhän siis ulkona tuu oltua pitkälti koko päivä, mutta iltasella vois sit koittaa niitä treenejä lisäillä.

 

Tänään oli aerobisen treenin päivä ja juoksulenkillähän tuo aerobinen tuli kätevästi hoidettua. Käytiin Rikan kanssa tekemässä ns. raviskan lenkki. Pikkasen vaihtelua välillä lenkkimaisemiin. Ei aina jaksa tuota lentokentän suoraa painella menemään. Otinpa kunnon lipatkin sitten tuossa. Juostiin Rikan kanssa hiekalla ja se hiekka nyt sitten pöllys ihan kivasti. Neitihän siitä innostu ja rupes vähän säntäilee ja säntäs sit mun edestä niin että meikäläiselle meinas käydä kunnon maha plätsi. Nyt on vasemman käden kämmen peukalon kohdalta vähän hellä ja vasemmassa polvessa on koiran hihnan "polttamat" jäljet. Mut sitkeesti jatkoin vaikka heti kaatumisen jälkeen vähän polveen koskikin ja reidet oli eilisen jäljiltä vähän jumissa. Kiukulla eteenpäin.

 

Tänään tuli myös herkuteltua ihanalla ruoalla. Chili-valkosipulikatkarapuja ja salaattia sekä uunissa lämmitettyä Realin paahtoleipää oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Pitäs kyllä skarpata tuon syömisen suhteen taas, miten se nyt tuntuukin jotenkin vähän hankalalta?? Mut nyt on kanaa, nautaa, salaattiaineksia ja paljon kasviksia jääkapissa.

 

Pitäs hommata liput Fitness Expoonkin tässä. Työkaveri lähtis mukaan, kun hänkin on vähän nyt innostunu saleilusta ja fitneksestä. Kävis kisat siellä kattomassa niin tietäs vielä paremmin mihin sitä on ryhtyny :)

Hetken jos tässä sohvalla pööpöilis ja sit painelis punkan pohjalle. Aamulla voi oikeesti raahata ahterinsa kunnon lenkille tuon koiran kanssa. Sillon vielä mukavan viileetä tuolle koirallekin, niin jaksas sekin paremmin hönnytä. Metsäpoluille tekis mieli, mutta kun enhän mä pahemmin näitä Mikkelin metiköitä tunne. Ei kai se auta kun joku päivä vaan lähtee rämpimään tönne metikköön ja kattoon mihin sitä päätyy :D